Tuesday, September 16, 2014

“I'm looking for someone to share in an adventure"

Kirjoittaja: Sakari Pesonen, Fira Oy

Peukun näyttäminen tuntui vähän hassulta, mutta muuten oli kyllä tosi hyvä fiilis. Kehitysvaiheen allianssisopimus oli allekirjoitettu. Innostuksesta huolimatta myös pieni pelko tuntui sydämessä. Olo oli ehkä vähän samanlainen kuin Bilbo Bagginsilla elokuvan Hobitti - Odottamaton matka alussa. Tämä hanke ei tulisi noudattelemaan tuttuja "näin se on aina ennenkin tehty" kaavoja.

Sakari Pesonen (Fira), Henry Salo (Fira), Matti Jokinen (Merimieseläkekassa),
Pekka Mäki (Sigge) ja Miska Eriksson (Fira)
Ennen sopimuksen allekirjoittamista puhuimme paljon siitä mitä toimiminen allianssissa tarkoittaa ja mikä on tehtävämme allianssin osapuolina. Koska allianssiurakka on relationaalinen sopimus, on hirvittävän tärkeätä varmistaa että kaikki osapuolet tulevat hankkeeseen mukaan samalla asenteella. Miltä kuulostavat esimerkiksi seuraavat allianssin perusperiaatteet,
        • Me kaikki voitamme tai me kaikki häviämme yhdessä
        • Me teemme kaikki päätökset ”hankkeen parhaaksi” -periaatteella, emmekä tee päätöksiä tai pyri myötävaikuttamaan sellaiseen päätöksentekoon, joilla tietoisesti loukkaamme tiedossamme olevia toisten osapuolten oikeutettuja etuja ja odotuksia
        • Me emme syyttele toisiamme
        •  Kaikkien osapuolten johto antaa rajoituksettoman tuen
        • Kukaan meistä ei tavoittele kohtuutonta etua toisen kustannuksella
        • Keskustelemme avoimesti ja rehellisesti
        • Kuuntelemme tarkkaan toisiamme ja kunnioitamme toistemme mielipiteitä
        • Sitoudumme haastaviin tavoitteisiin tietämättä välttämättä, kuinka niihin päästään.
Nyt oli nimet joka tapauksessa sopimuksessa eikä perääntyä enää voinut. Matka voisi alkaa. Yhdessä työstimme lehdistötiedotteen ja sovimme että tapaamme hankkeen Big Roomissa ensimmäisen kerran seuraavalla viikolla.  Suunnittelu voisi alkaa!




No comments:

Post a Comment