Friday, August 28, 2015

Twiittausta ja sitä rataa

Kirjoittaja: Sakari Pesonen Fira Oy

Melkein puoli vuotta taukoa bloggausten välissä ei ole aivan optimaalinen... Ei auta itku markkinoilla, koitetaan jatkossa pitää väli hieman lyhyempänä!

Kruunuvuoren Ankkurin kohde etenee vauhdikkaasti. Kohta vietetään harjannostajaisia. Minulta on monesti kyselty hankkeen eroavaisuuksia "perinteisiin" kohteisiin. Yksi iso ero on ainakin ollut sosiaalisen median käyttö. Yleensähän rakennushankkeet jäävät työmaa-aitojen taakse piiloon ja vain valmista lopputulosta päästään ihmettelemään. Ankkurin työmaalla olemme paljon puhuneet avoimuudesta allianssin sisällä ja myös suhteessa ulkoisiin sidosryhmiin. Esimerkiksi tämä blogi on ollut yritys valottaa hankkeen etenemistä siitä kiinnostuneille. Viime aikoina olemme omaksuneet uuden tavan viestiä ja se on Twitter.

Käy kurkkaamassa #kruunuvuorenankkuri
Oma Twitter urani alkoi vajaa vuosi sitten. Alkuun olin hyvin skeptinen, ajatus twiittamisesta tuntui tosi etäiseltä. Mitä niin mielenkiintoista kerrottavaa minulla olisi että joku sitä jaksaa lukea!? Tällä hetkellä olen tosi iloinen siitä, että Firan viestintätoimiston daamit "pakottivat" minut lataamaan Twitter sovelluksen puhelimeeni. Ihana huomata, että enää ei tarvitse tylsinä hetkinä lukea iltasanomista Jari "Bull" Mentulan edesottamuksia, vaan voi valita Twitterin. Twitteristä löytyy mielenkiintoisten, osaavien ihmisten ajatuksia ja linkkejä erilaisiin artikkeleihin. Ajantappaminen saa ihan uusia ulottuvuuksia ja kehittää omaa osaamista. 

Olemme käyttäneet Ankkurin työmaan twiittauksissa tunnistetta #kruunuvuorenankkuri. Näin aiheesta kiinnostuneiden on helppo seurata mitä minun lisäkseni työnjohtajat ja urakoitsijat ovat twiitanneet! Hashtag (risuaita) tunniste oli yksi Twitterin ominaisuuksista jotka herättivät minussa epäuskoista hymyä kun siitä alussa puhuimme. Nyttemmin olen ymmärtänyt, kuinka erinomainen työkalu risuaita on. Sen avulla on helppo löytää twiittauksia eri aiheista ja samalla tutustua ihmisiin jotka ko. aiheesta tietävät. 

Toinen Twitterin hieno ominaisuus on mahdollisuus kysyä twiittaajilta kysymyksiä. Koitappa lähettää jollekin ministereistä kysymys sähköpostilla, väitän että vastausta ei kannata ihan heti odottaa. Twitterissä esitettyihin kysymyksiin on tavallaan "pakko" vastata ja ne näkyvät kaikille seuraajille. Vielä kukaan ei ole meidän twiiteissä esittänyt kysymyksiä, ehkäpä sekin päivä tulee vielä vastaan. 

Myös Keni Top Buildingsta on twiittaillut työmaalta, hieno homma! 


Friday, March 27, 2015

Suunnittelutyökö hauskaa!?

Kirjoittaja: Sakari Pesonen 

Taas on mennyt ihan liian paljon aikaa viimeisimmästä blogimerkinnästä, pahoittelut. Viestinnän ammattilaiset ovat minulle kertoneet, että postauksia pitäisi tehdä vähintään 2 kuukaudessa jotta lukijoiden kiinnostus ja jatkuvuus säilyy. Tämä on kova vaatimus, mutta onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Yksi Ankkurin allianssikumppaneista, Swecon Risto Karjalainen lähetti minulle alla olevan tekstin julkaistavaksi. Kiitos Risto avusta! 

Kirjoittaja: Risto Karjalainen,  Sweco Rakennetekniikka Oy Lounais-Suomi

Rakennesuunnittelijan näkökulmasta allianssimuotoinen suunnittelu tuo aivan erilaisen asennoitumisen ja suhtautumisen suunnittelutyöhön. Kun ”läskiluut” pannaan samaan tilaan, big roomiin, rakennesuunnittelu muuttuu hauskaksi. Perinteisenä suunnittelukäytäntönä on yleisesti hyväksytty toimintamalli, jossa tilaaja asettaa tiukkoja reunaehtoja ja joskus jopa epärealistisia tavoitteita. Tähän nojautuen viimevuosien aikana rakennesuunnittelu ei ole enää tässä mielessä ollut hauskaa!

Suunnittelu big roomissa on hauskaa! Tässä yhteistyötä tekevät (vasemmalta) Ankkurin vastava työnjohtaja Jyri Kauppinen,  Maanrakennus Louhintahiekan Kimmo Perttu, Risto Karjalainen sekä Sigge Arkkitehtien Joonas Kanerva. 


”Allianssin parhaaksi” kiteyttää lyhykäisyydessään koko suunnitteluprosessin. Toki tässäkin allianssiprojektissa näitä kipupisteitä on aina ollut, mutta aina on joustavuutta löytynyt niin urakoitsijan puolelta kuin tilaajankin puolelta puhumattakaan suunnittelijoiden puolelta. Kun alusta asti on pidetty kirkkaana mielessä, että monttuvaihe tehdään keväällä, runko nousee kesällä ja vaippa on ummessa ennen talvea niin onko tuossa aikataulutuksessa sitten muutamalla viikolla niin väliä.

Nyt kun kehitysvaihe on takanapäin ja toteutusvaiheestakin jo yli 50% suunniteltu on Sweco Rakennetekniikka Oy Lounais-Suomen projektiryhmä hitsautunut hyvin yhteen. Suunnittelutuotoksia kommentoidaan aina urakoitsijan kautta ja hyväksytään big roomissa ”tuotantoon”. Tekla-malli päivitetään viikoittain maanantaiaamuisin projektipankkiin. Rakennesuunnittelu on avointa ja sitä voi kommentoida ja pitääkin kommentoida. Kun rakennesuunnittelu palastellaan viikon pituisiin tavoite jaksoihin  on tuloksena tiiviimpää yhteydenpitoa.

Thursday, February 5, 2015

Nimi paperiin, kuva lehteen


Kirjoittaja: Sakari Pesonen

Tällä kertaa ei näytetty peukkua mutta fiilis oli vähintään yhtä hyvä kuin kehitysvaiheen allianssisopimuksen allekirjoitustilaisuudessa. Kehitysvaihe on nyt virallisesti ohi ja nimet toteutusvaiheen allianssisopimukseen kirjoitettu (21.1.2015). Kehitysvaihe oli todella antoisa ja tuloksekas, iso kiitos siitä hankkeen allianssikumppaneille joita tosiaan on yhdeksän kappaletta, Suomen laajin allianssi! Erikseen pitää vielä kiittää Merimieseläkekassaa ja Matti Jokista rohkeudesta, ensimmäinen kiinteistösijoittaja Suomessa joka käyttää allianssia rakennushankkeen toteutuksessa. Olen varma että tämä viitoittaa tietä muille rakennushankkeeseen ryhtyville ja nostaa rakennusalan tuottavuutta & laatua, aivan kuten Jussi Aho hesarissa kirjoitti!


Fira rakentaa Merimieseläkekassalle kerrostalon Suomen laajimmalla allianssi-mallilla

Isossa kuvassa ylärivi vasemmalta Tommi Hannuksela, Antti Rovamaa, Juha Pentikäinen, Jyri Kauppinen, Risto Karjalainen, Pekka Mäki, Sanna Lehtonen, Joonas Kanerva, Kimmo Perttu ja Juha Mannonen. Edessä oikealta Matti Jokinen, Miska Eriksson ja allekirjoittanut. Kuvat: Markus Sommers
Merimieseläkekassa (MEK) rakennuttaa Helsingin Kruunuvuorenrantaan asuinkerrostalon allianssihankkeena. Toteutusvaiheen allianssihankkeessa on mukana yhteensä yhdeksän eri sopimuskumppania, mikä tekee siitä Suomen laajimman allianssin. Fira Oy toimii hankkeen päätoteuttajana. Kohteen allianssiasiantuntijana on toiminut Vison Alliance Partners Oy.

Kruunuvuorenrantaan rakennettavaan As Oy Kruunuvuoren Ankkuriin tehdään 75 vuokra-asuntoa. Arkkitehtisuunnittelun perustana on suunnittelusta järjestetty arkkitehtisuunnittelukilpailu, jonka tuloksena Sigge  Arkkitehdit Oy valittiin suunnittelijaksi. Lopullinen toteutussuunnitelma on laadittu allianssiin kiinnitettyjen suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden yhteistyönä viime vuonna käynnistyneen kehitysvaiheen aikana. Hankkeen päätoteuttajana toimiva Fira vastaa siitä, että monen sopimuskumppanin allianssihanke etenee tilaajan näkökulmasta kokonaistaloudellisesti fiksuimmalla tavalla.

– Allianssihankkeessa katsotaan kokonaisuutta, kun perinteisissä rakennushankkeissa keskitytään liian usein vain kunkin yksittäisen vaiheen osaoptimointiin. Allianssissa kaikki toimijat auttavat tilaajaa tekemään laadullisesti sekä kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisimpia ja parhaita ratkaisuja, sillä jo suunnittelun edetessä osataan ennakoida sitä, mistä yhteisesti asetettujen tavoitteiden mukaan rakennettava  laatu ja rakennusvaiheen kustannukset muodostuvat. Kokonaistaloudellisesti parhaat valinnat tarkoittavat sitä, että niissä on otettu huomioon erityisesti rakennuksen elinkaari ja ylläpito, sanoo Sakari Pesonen, Firan allianssiliiketoiminnan prosessinomistaja.

– MEK on ensimmäinen suomalainen kiinteistösijoittaja, joka käyttää allianssia rakennushankkeen toteutuksessa. Allianssilla MEK tavoittelee vuokra-asunnoille korkeaa laatua ja käyttäjätyytyväisyyttä sekä pienempiä elinkaarikustannuksia. Allianssi toimii näiden tavoitteiden pohjalta, sanoo Jani Saarinen, Vison Alliance Partners Oy:n osakas.
As Oy Kruunuvuoren Ankkurin toteutusvaiheen allianssissa ovat Merimieseläkekassan ja Firan lisäksi mukana Sigge Arkkitehdit Oy, Sweco Rakennetekniikka Oy, Sähköinsinööritoimisto J Mannonen, Climaconsult Finland Oy, EMC Talotekniikka Oy, Top Building Oy sekä Maarakennusliike Louhintahiekka Oy.

– Allianssissa on yhteinen kaupallinen malli, jonka yhteiset tavoitteet osapuolet jakavat. Käytännössä myös onnistumiset ja tappiot ovat yhteisiä. Esimerkiksi hankkeelle on asetettu viiden vuoden takuuaika. Jos korjattavaa tänä aikana ilmaantuu, on vastuu siitä koko allianssilla. Allianssi perustuu läpinäkyvyyteen ja luottamukseen. Kyse on tilaajan tarpeisiin vastaamisesta eli palveluliiketoiminnasta, kertoo Pesonen.

Lisätietoja:

Matti Jokinen
Merimieseläkekassa
Projektipäällikkö
Puh. +38 50 050 0828
Sähköposti: matti.jokinen(@)merimieselakekassa.fi

Sakari Pesonen
Allianssiliiketoiminta, prosessinomistaja
Fira Oy
Puh. +358 40 120 7442
Sähköposti: sakari.pesonen(@)fira.fi 

Jani Saarinen
Osakas
Vison Alliance Partners Oy
Puh. +358 40 062 5670
Sähköposti: jani.saarinen(@)vison.fi

Thursday, January 22, 2015

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa

Kirjoittaja: Sakari Pesonen, Fira Oy

Monelle asiakkaalle tulee yllätyksenä, että allianssiurakka jakaantuu kahteen erilliseen vaiheeseen. Kehitys- ja toteutusvaihe ovat erillisiä niin ajallisesti kuin sopimuksellisesti. Jälkimmäinen, eli toteutusvaihe ei automaattisesti seuraa kehitysvaihetta. Kehitysvaiheeseen lähtiessään tilaaja ei sitoudu kohteen toteuttamiseen, kehitysvaihe on käytännössä riskitön. Toteutusvaiheeseen jatketaan mikäli tilaaja ja palveluntuottajat ovat kehitysvaiheessa onnistuneet kehittämään ratkaisut, joiden hintaan ja sisältöön kaikki osapuolet voivat sitoutua. 

Vanha suomalainen sanonta tietää, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Tätä samaa paradoksia joudutaan käsittelemään myös allianssin kehitysvaiheessa. Kuinka paljon rahaa kannattaa kohteeseen tilaajan investoida ja mihin nämä rahat kannattaa kohdentaa, jotta tulos olisi tilaajan kannalta kokonaistaloudellisesti paras. Kokonaistaloudellisesti paras ratkaisu on erittäin harvoin sama kuin halvin ratkaisu. Kuitenkin rakentamisessa lähes yksinomaan tuijotetaan ostohintaa. Valitsemalla muun kuin halvimman hinnan, joutuu helposti inkvisition eteen. Aina löytyy joku joka "olisi saanut ostettua halvemmalla". Raivostuttavaa mutta niin yleistä. Sillä kun ei ole väliä kuka on edullisin alussa vaan lopussa... 

Royal Academy of Engineering -koulu julkaisi 1998 tutkimuksen, jossa määriteltiin toimistotalon 25 vuoden käytölle kaava 1:5:200. Yksi edustaa rakentamiskustannuksia, viisi kiinteistön ylläpitokustannuksia ja kaksisataa kiinteistössä tapahtuvan liiketoiminnan kustannuksia. Tätä kaavaa on kritisoitu, mutta pääviesti on mielestäni kristallin kirkas. Rakennusinvestoinnin hinnan sijasta rakennushankkeeseen ryhtyvän kannattaa etsiä kokonaistaloudellisin ratkaisu ylläpitokustannusten sekä kiinteistön liiketoiminnan kustannusten ja tuottojen kannalta. Sieltä ne isoimmat säästöt ja hyödyt löytyvät. Tilaajan kannattaa valita hankkeelle toteutusmuoto ja palveluntuottajat, jotka parhaiten pystyvät auttamaan häntä näitten kehittämisessä. 

Alliansin kehitysvaiheessa kartoitetaan tilaajan liikkumavara investoinnin hinnan suhteen. Samalla koko allianssiryhmä sitoutuu tilaajan muihin tavoitteisiin, tiimin pitää tietää millaista kiinteistöä tilaaja haluaa kehittää, mikä on tilaajan kiinteistöstrategia. Tämän jälkeen taitavat palveluntuottajat auttavat tilaajaa löytämään kokonaistaloudellisesti parhaan ratkaisun tilaajan lähtökohdista. Tähän käytetään apuna asiantuntijoita ja ns. target value design -prosessia. 



Evans, et al. mukaillen 1:5:200 malli sekä isoimpana liiketoiminnan tuotot